Tällä viikolla starttaa Tampereen vuosittainen elokuvajuhla Tampere film festival. Tänävuonna 40. kertaa järjestettävä juhla lukeutuu maailman laajuisesti noteerattuihin A-luokan festivaaleihin.

Kotimaisen ja ulkomaisen kilpailun lisäksi elokuvajuhlilla saa ensi-iltansa joukko muita kotimaisen elokuvan helmiä. Torstaina 11.3. Pakkahuoneella klo 16 alkavassa näytöksessä esitetään Pauli Kopun ohjaama Limppu ensi kertaa maailmalle.

Limppu on TAMK Taiteen ja Viestinnän ja PAKO Studion yhteistuotanto.

LIMPPU

Yrittäminen kannattaa aina!

Limppu lyhytelokuva on tarina siitä kuinka kolme ongelmien runtelemaa miestä löytävät yhteisen aarteen hädän hetkellä.

Tarina ei ole tyyliltään vakava vaan kevyt komediallinen kuvaus siitä millaiset perustarpeet meitä kaikkia yhdistää. Elokuvan rooleissa nähdään Arto Palojärvi, Tero Autio ja Mikko Joukamaa.

Tavoitteena oli tartuttaa hyvä tekemisen henki elokuvaan, jossa kaikki henkilöt yrittävät myös täysillä. Päähenkilöiden työ palkitaan ihan yllättäen kun arkinen aarre tipahtaa kaikkien kolmen nenän eteen.

Halusimme käsikirjoittaja Petri Uusitalon kanssa kertoa tarinaa lannistumattomasta yrittämisestä ja arkisista yllätyksistä. Yrittäminen termillä on suomessa negatiivinen kaiku – tuosta kliseestä löytyy myös totuutta ja paljon potentiaalia mokellukselle, kun kolme miestä käyvät täysillä kohti omaa tyydytystään. Itselläni oli ohjaaja yksinkertainen tavoite: saada työryhmä ja elokuvan hahmot toimimaan.

Limppu nähdään torstaina 11.3. klo 16 Pakkahuoneella.